The Wind Through the Keyhole (Stephen King, 333s., 2012)

The Wind Through the Keyhole kuuluu Stephen Kingin Musta torni -sarjaan esipuheensa mukaan johonkin neljännen ja viidennen kirjan välimaastoon. Koska teos on kirjoitettu sarjan valmistumisen jälkeen, joudutaan alkuun selittelemään hiukan taustoja, mutta muuten tarina on täysin irrallinen Musta torni -sarjan juonesta. Tarinassa tutut revolverisankarit joutuvat myrskyn pidättelemiksi matkallaan ja rajuilman riehuessa ulkona, päätyvät he kertomaan tarinoita menneistä ajoista. Roland kertoo omasta nuoruudestaan ja myrskyyn liittyvästä tarinasta, joka hänelle on nuorena kerrottu. Tarinassa kiteytyy pienessä mitassa koko sarjan rakenne. Pieni Tim-poika joutuu selvittämään isänsä kuolemaa ja uutta ahdistavaa tilannetta, johon kuolema on hänet ja äitinsä asettanut. Matka, magia ja arvoitukset ovat Timin tiellä hänen etsiessään ratkaisuja ja kasvaessa lyhyessä ajassa henkisesti aikuisemmaksi kuin 11-vuotiaan pojan soisi joutuvan kasvamaankaan.

Sisäkkäinen kerronta on hiukan keinotekoisen oloinen ratkaisu, mutta tulee toisaalta perustelluksi tarinan mittaan ja kuuluu Mustan tornin tyyliin. Kertojan ääni ei pahemmin muutu, vaikka sisintä tarinaa kertoo nuori Roland, mutta tämä lienee perusteltavissa sillä, että tarinan nykyhetkessä puhuja on aikuinen Roland. Kerroksisuutta tulee välillä ajatelleeksi jo senkin takia, miten paljon yhtäläisyyksiä tarnoilla on ja itseasiassa kyseessä on ennemminkin sisäkkäiset novellit kuin yksittäinen romaani. Kahta sisäkkäistä novellia ympäröi kehystarina, joka liittyy väljästi Susannahin, Edin, Jaken, Rolandin ja Oyn tarinaan, mutta sisältää melko vähän juonellista materiaalia. Keskiössä ovat Timin seikkailut synkässä metsässä mystisen verottajan perässä ja väliin sopii hyvin nuoren Rolandin ja Jamien tehtävä Debariaa terrorisoivan petomiehen kiinnisaamisessa.

Tarinat ovat melko yksinkertaisia, mutta mukaansavetäviä. Totuttuun tapaan King tarjoilee jännitystä, kauhua, taianomaisuutta ja kehityskertomuksia tasaisen itsevarmasti ja hillitysti. Muun sarjan lukemisesta oli hyötyä, mutta en itsekään muista Mustan tornin juonesta yksityiskohtia, joten uskon uudenkin lukijan pärjäävän. Kieli lipsuu paikoittain liiankin helppoihin sanavalintoihin, jotka vähän rikkovat tarinan kulkua. King ei kuitenkaan liene tunnettu niinkään kielestään kuin kerronnastaan. Toisaalta myös kerronta lähtee melko hitaasti liikkeelle, mikä johtunee sisäkkäisestä rakenteesta: kirjan alkupuolella olin vielä antamassa melko kriittistä palautetta,  mutta tarinan edetessä pääsin vauhtiin mukaan ja pitkästä aikaa en ollut pettynyt muuten lupaavan kirjan lopetukseen. 

Pienistä nipotuksista huolimatta tarinaa oli miellyttävä lukea. Kyseessä on varsinainen aikuisten satu. Lukijana ei väliin ole varma, onko kyse nuorten, aikuisten vai jopa lasten tarinasta. Hiukan sensuroimalla teos olisi käytettävissä pienemmillekin – erityisesti Timin tarina – mutta varsinkin nuoren Rolandin tarinassa on sen verran paljon verta, seksiä ja viinaa, etten sitä ehkä nuorimmille lapsille suosittelisi. Teos oli miellyttävä ja nopea lukea. Se ei ollut liian haastava vaan tarjoili herkullista mystiikkaa ja helppoja palapelejä muuten raskaaseen marraskuun arkeen.

Juuri sellainen yö (Tuomas Saloranta, 71 s., 2013)

Juuri sellainen yö on Tuomas Salorannan Kuoriaiskirjat-pienkustantamon ensimmäinen julkaisu. Pitkä novelli (tai lyhyt romaani) kertoo monikerroksisen tarinan metsästä, jossa paikalliset pojat käyvät etsimässä seikkailuja ja itseään. Vuosien Helsingissä elämisen jälkeen miehiksi kasvaneet pojat palaavat metsään, koska on taas ”juuri sellainen yö”. Ja sellaisena yönä tapahtuu metsässä mielenkiintoisia ja uskomattomiakin asioita. Markus kipuilee nuoruuden rakkauden perään, Kivijärvi juo ja polttaa kuten boheemin kirjailijataiteilijan kuuluukin. Tolppanen on puolestaan mystinen metsäläinen, joka on jäänyt vanhaan metsään asumaan, kuten sukunsa miehillä on ollut tapana. Tarina kerrotaan Markuksen silmin ja hänen sisäisiä ristiriitojaan päästään tarkastelemaan hyvinkin henkilökohtaisesti.

Tarina on tiivistä kuvausta alusta loppuun ja siitä huomaa, miten tekstiä on hiottu vuosien saatossa huippuunsa. Lopussa kirjoittaja kuvailee tekstin kehittymisprosessia yli kymmenen vuoden ajalta, mikä puolestaan on mielenkiintoinen kurkistus kirjailijan työn ytimeen. Samanlaiset jälkisanat olisivat mielestäni tervetulleita isompienkin projektien kylkiäisiksi!

Vaikka joissain kohdissa ilmenikin turhaa toistoa, oli Juuri sellainen yö juuri niin yllättävän nautinnollinen kokemus, kuin aina kirjan avatessaan toivoo: pelkää pahinta, mutta toivoo parasta. Tällä kertaa ei tarvinnut pettyä. Tunnelma pysyi hyvin yllä läpi kertomuksen. Aikatasoa oli välillä hankala muistaa, mutta lukujen otsikot selvensivät, eikä tämä paljoa häirinnyt lukukokemusta. Kirjassa oli aineksia jopa kunnon romaaniksi, mutta mielestäni lyhyt muoto palveli sen tarkoituksia paremmin: lyhyt kertomus onnistuu ylläpitämään jännitteitä paremmin kuin pitkä.

Teos oli tarinaltaan yllättävän samankaltainen aiemmin arvioimaani Kaj Korkea-ahon Tummempaa tuolla puoleen. Juuri sellainen yö on kuitenkin ilmeisesti muotoutunut 1998 -vuodesta lähtien ja tuskin kumpikaan on vienyt ideaa toiseltaan: tällaiset tarinat ovat suomalaisessa kansanperinteessä hyvin syvälle juurtuneita, eivätkä lainkaan ainutlaatuisia – tämä aika lienee myös otollinen juuri tällaistan kauhukertomusten julkaisuun. Metsä selvästi kiehtoo suomalaisia edelleen ja on loistavaa, että niitä voi hyödyntää kirjallisuudessa myös hyvin ja viihdyttävällä tavalla.

Tummempaa tuolla puolen (Kaj Korkea-aho, 437s., 2012)

Arvio Aavetaajuus-podcastin viidenteen lähetykseen. http://aavetaajuus.tajunta.net

Kaj Korkea-Ahon toinen romaani Tummempaa tuolla puolen kertoo kesäisen tarinan aikuisiksi kasvaneista Gränbyn pojista, jotka palaavat kotiseudulleen yhteisen surun kutsumina: heidän rakas ystävänsä on kuollut. Kotiseudulla alkaa tapahtua muutakin kuin vilppiä juoksukilpailussa, kun pelottava Raamt-olento tuo pimeyden kesäiseen kylään. Samalla, kun yksi kaveruksista valmistautuu omiin häihinsä, taistelee toinen itsetunto- ja änkytysongelmiensa kanssa. Kolmannella on uskon kriisi ja neljäs kärsii tyttöystävänsä jättämästä ahdistavasta perinnöstä. Raamt ilmestyy kaikille vuorollaan ja epäuskoisen pelon vallassa miehet ryhtyvät kukin tahoillaan selvittämään kummitusolennon mysteeriä ja oman elämänsä ongelmia koettaen hakea tukea vanhoista ystävyyssuhteista.

Nuoruuden ympäristöt herättävät miehissä monenlaisia tunteita. Paluu kotiin ei ole lainkaan kivuton.

Kaiken kaikkiaan teos käsittelee monenlaisia erilaisia nykypäivän nuorten mielen ongelmia sisältäen ripauksen yliluonnollista kauhua. Häivähdys tuonpuoleista on kuvattu voimakkaasti muun ihmissuhde- ja mielenterveyskerronnan lomassa, jolloin sen vaikutus ikään kuin korostuu. Raamt on mysteeri loppuun saakka. Aiheuttamistaan kauhistuttavista kohtaamisista huolimatta hahmot epäilevät olennon olemassaoloa ja omia aistejaan, kunnes Raamtin synkät salaisuudet on pakko kohdata. Teksti on miellyttävän luettavaa ja vaikka alkuperäinen kieli on ollut ruotsi, käännös on todella onnistunut huolimatta ajoittaisista ruotsista suoraan käännetyistä sanonnoista ja kielileikeistä, jotka ovat hiukan omituisia suomenkieliseen korvaan, mutta toimivat kontekstissa tyydyttävästi. Myös lausuntaa ja muita termejä joudutaan välillä selittämään kielen vaihdoksen takia, mutta muuten tarina toimii hyvin myös suomenkielellä.

Suosittelen Tummempaa tuolla puolen luettavaksi kevyttä psykologista kauhua etsiville. Raja tämän ja tuonpuolisen maailman välillä on häilyvä – niin todellisuudessa kuin tässä kirjassakin.

Annan teokselle 4/5 pentaakkelia.

------

Synkkyydestä antaisin ehkä vähemmän kuin nelosen, koska kauhu oli todella hienovaraista ja tämä oli muussa mielessä miellyttävä kokemus kuin missään kauhu- tmv. genressä. Tykkäsin siitä, miten tosiaan yliluonnolliselta vaikuttava ilmiö selitettiin muilla tavoin kuin yliluonnollisesti muuttamatta sitä mitenkään normaaliksi ilmiöksi. En saata kertoa enempää, jotten spoilaa liikaa ;)

Musta kuu (Mia Vänskä, 295s., 2012)

www.cult24.fi julkaisi tämänkin.

KIRJA-ARVIO. Musta kuu on kauhukertomus nelikymppisen perheenäidin kesälomareissusta Keski-Suomeen. Annukka on ottanut vähän omaa lomaa pojan ja miehen reissatessa Rodoksella. Vainoharhaisen äidin soittelut ja omat syyllisyyden tunteet häiritsevät hiukan Annukan irrottautumista arjesta, mutta eristyksissä oleva mökkirypäs Kapeenkärjessä ja erityisesti naapurimökissä lomaileva rock-bändi saavat hänet pian unohtamaan muun maailman.

Kyseinen bändi on mökkeilemässä viilennelläkseen rellestäjäkitaristiaan Jakea ja tämän edesottamuksista syntynyttä mediakohua. Jake on raahannut mukaan myös nuoren Auroran, jonka läsnäolo tuntuu erityisen rauhottavalta siinä missä Annukka saa bändin miehet innostumaan välittömän seksuaalisesti. Erityisesti laulaja-Erkka kiinnostuu tästä naapurimökin punapäästä.

Metsäympäristö järvenrantoineen, vaelluspolkuineen ja muinaismuistokivineen on alkuun lempeän idyllinen ympäristö, mutta muuttuu pikkuhiljaa synkemmäksi mustien perhosten peittäessä kuun taivaalta ja metsän todellisen luonteen saadessa vallan lomailijoista. Toisista mökeistä katoaa väkeä ja metsä sulkee mökkeilijät peittoonsa.

Teos leikittelee pitkään syyllisyyksillä ja tapahtumien todellisilla merkityksillä, mikä on hyvä muuten niin vähän toimintaa sisältävässä kerronnassa. Lukijaa huijataan ja heitellään paikasta toiseen ja jopa ajasta toiseen vauhdikkaasti, eivätkä yliluonnolliset elementit pistä silmään liikaa: ne kuuluvat tarinan tapahtumiin yhtä saumattomasti, kuin realistisuuskin.

Tarina on tiivistunnelmainen ja jännitys tiivistyy loppua kohden mukavasti, vaikkakin melko hitaanlaisesti. Mökkeilijät metsässä on asetelmaltaan perinteinen, mutta suomalainen järvimaisema ja erityisesti suomalaisen kansanperinteen käyttö tuo siihen raikasta lisäsävyä. Viittaukset kalevalaiseen loitsurunouteen ja noitavainoihin Suomessa saavat muuten niin amerikkalaiselokuvallisen tarinan heräämään henkiin aivan uudella tavalla.

Eteneminen on tarinassa melko vaivihkaista ja välillä turhankin suoraviivaista. Noitavainoista enemmän tietävä lukija olisi kenties kaivannut vähän stereotypioiden haastamista, mutta koska se tuskin oli teoksen tarkoitus, onnistui Vänskä harvinaisen aiheen käsittelyssä varsin kiitettävästi. Teos ajaa hyvin asiansa  pimeänä marraskuisena iltana, vaikka tapahtumat sijoittuvatkin helteiseen elokuuhun. Musta kuu edustaa hyvin suomalaista kauhua, jota genrenä soisi näkevän enemmänkin kotimaisissa julkaisuissa.

Arvio: 4/5

Essi Mäkelä

Mia Vänskä: Musta kuu (Atena), 295 sivua.

----


Olin pitkään kahden vaiheilla 3:n ja 4:n välillä. Päädyin neloseen, mutta olisin yhtä hyvin voinut antaa kolmosen. Noitavainoihin ja kansanrunoihin viittaamisen lisäksi tuntui vähän, että Vänskä on päässyt/ päästänyt itsensä liian helpolla tämän kanssa. Tapahtumia ei hirveästi ollut ja ne oli minun makuuni liiankin suoraviivaisia. Lisäksi hassut nimet vähän häiritsivät. Annukka ei tunnu 40-vuotiaan nimeltä ja häiritsi mua koko kirjan ajan. Kuten myös Erkka. Ja Aurora. Jake oli vähän siinä ja siinä. Muiden nimet ei olleet niin vastakarvaan silittelyä, mutta koska niitä nimiä jatkuvasti käytetään, niitä joutuu sitten halki kirjan aktiivisesti olla ajattelematta. No niin. Jos nimistä pääsee yli, tässä tuli vähän jännät oltavatkin jopa, kun yksinään marrasiltoina isojen mustien ikkunoiden äärellä luki.... Oli pakko pistää verhot kiinni, eli ei voinut huono olla ;)