KIRJA-ARVIO. Petter Sairasen Muisti on unta käsittelee kipeitä asioita kirjailijan omasta elämästä. Italialainen vaimo on kuollut aiemmin skootterionnettomuudessa, jolloin tyttärestä on tullut kertojaminälle läheisin ihminen maailmassa. Teos kertoo isän elämästä vuosi sen jälkeen, kun Sara-tytär on löytynyt lumihangesta kuoliaaksi paleltuneena.
Kirjassa minäkertoja kuvaa matkaansa Italiaan vaimonsa haudalle. Samalla hän muistelee mennyttä yhteistä elämää tyttären kanssa. Välissä on katkelmia tyttären Värityskirjaksi nimittämästä kirjasesta, joka on runomuotoon aseteltua proosakerrontaa. Värityskirjaan Sara on kirjoittanut päiväkirjamaisia pohdintoja elämästään, maailmasta ja vanhemmistaan. Isän muistelmat ja tyttären kirjoitukset sekoittuvat yhdeksi tarinaksi elämästä, taiteilijuudesta ja kuolemasta. Kuvataiteilijaisä ja kirjoittava tytär ovat eläneet tiukoilla taloudellisesti, mutta heidän seikkailunsa luonnossa ja taiteessa ovat olleet sitäkin rikkaampia. Näitä muistoja teoksessa käsitellään rakkaudella ja hartaudella.
Koska kerronta on tyylillisesti terapiakirjoittamista, ei teoksen kirjallista arvoa voi arvioida samaan tapaan, kuin täysin fiktiivisten kertomusten. Kerronta on polveilevaa ja pohdiskelevaa, usein paikalleen jämähtävää ja turhankin haikeaa. Kertojan asenteet ja mielipiteet nousevat esiin kerronnan lomassa kaikkien muiden läpikäytävien tunteiden tapaan juuri sellaisina kuin ne ovat, eivätkä naamioidu kirjalliseen viittaan, kuten romaaneissa yleensä. Surun voi kyllä kuvitella kertojan elämäntilanteeseen, mutta tekstin kautta lukijalle ei välity sitä tunnetta, mitä muistokirjoituksenomainen kuvaus tavoittelee. Maalaileva muistokuva tyttärestä sulkeutuu itseensä ja jättää lukijansa ulkopuolelleen. Juonellisempi kerronta perheen yhteisistä matkoista ja isän muistomatkasta Italiaan kulkevat jo sujuvammin. Muuten teos jää melko keskeneräiseksi, eikä tavoita runollisuutta, johon sen muoto ja sisältö selkeästi pyrkivät.
Arvio: 2/5
Essi Mäkelä / Cult24
Petter Sairanen: Muisti on unta (Helsinki-kirjat), 215 sivua
-----
Tästä voin sanoa sen verran lisää, että oli ihan kauheeta tuskaa taistella tämän läpi. Ihan hirveetä kökköä. Ei tällasia pitäis julkasta jos ei sitten kanssa tehdä kunnon kirjaa. Ts. kaikkea ei ole pakko julkaista, jos sen tulee kirjoittaneeksi ja siitä on ehkä ollut apua oman tuskan lievittämiseen! Ja kustannustoimituskin oli ollut niin surkeaa, että epäilin Helsinki-kirjoja hetken aikaa omakustanneyhtiöksi. Ilmeisesti se on kuitenkin ihan oikea kustantamo, vaikka nuori onkin. Tai sellaisen kuvan nettisivuilta sain. Korjatkaa, jos olen väärässä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti