perjantai 24. helmikuuta 2012

Nefilit (Åsa Schwarz, 302s., 2009, suom. 2012)


KIRJA-ARVIO. Nefilit on ruotsalaisen Åsa Schwarzin nykyaikaan (tarkemmin sanottuna vuoden 2009 tienoille) sijoittuva trilleri, jossa uraohjuspoliisi Amanda joutuu ratkomaan raakojen murhien sarjaa Tukholmassa. Greenpeacessa ympäristöaktivistina toimiva Nova puolestaan on aina väärässä paikassa väärään aikaan ja joutuu epäillyksi murhista samaan aikaan, kun joutuu järjestämään oman äitinsä hautajaisia. Kaiken takana häilyvät omituiset viittaukset Raamatun vedenpaisumukseen ja langenneisiin enkeleihin, nefileihin. Kyseessä on Schwarzin kolmas romaani, ja ensimmäinen suomeksi käännetty teos.

Schwarz on kuvannut kesäisen Tukholman elävästi ja tarkasti. Kahvilat, kadunkulmat ja torit ovat tuttuja ja ne voi melkein nähdä sielunsa silmin tarinaa lukiessaan. Siihen tuntuu uponneen vähän liikaakin panoksia, sillä teos on muilta osiltaan lähinnä epäkypsä trilleri-dekkari liiankin karikatyyrimäisine hahmoineen, osoittelevine vihjeineen ja irrallisine lankoineen, jotka eivät liity tarinaan lopulta lainkaan. Varsinkin vähemmän toiminnalliset kohtaukset toistavat itseään: samoja vihjeitä alleviivataan useaan otteeseen ja lukijalle selviää moni juonenkäänne varhaisessa vaiheessa. Edes loppuratkaisu ei tuo tarinaan paljoakaan uutta. Toiminnallisissa kohtauksissa Schwarz tavoittelee elokuvamaista dramatiikkaa ja onnistuukin ajoittain kohtuullisesti. Teksti itsessään on sujuvaa ja tarina etenee, mutta epäuskottavat hahmot korostavat epäkypsää dekkarimaisuutta. Kesken kaiken pitkiksi ajoiksi ympäristöasioita pohtimaan jäävä Nova ei ole perinteisen dekkarin yksinkertainen hahmo, joka palvelisi muuten vauhdikasta kerrontaa, vaan aiheuttaa ennemmin turhaa junnausta, kun tarinan pitäisi jo päästä etenemään.

Sinänsä Schwarzilla on mielenkiintoinen teema käsissään: langenneiden enkeleiden jälkeläiset, nefilit, taistelevat ilmaston lämpenemistä vastaan estääkseen uuden vedenpaisumuksen. Ympäristöaktiivien luennot hiilidioksidipäästöistä ovat toki tärkeitä ympäristöaktivismin kannalta, mutta vähääkään ympäistöasioista valveutunut lukija kyllästyy hyvin pian lukemaan samoista kauhukuvista, joista saa lukea joka päivä lehdistäkin jos haluaa. Nefilit ovat Schwarzin teoksessa totta toisin kuin yleensä dekkareissa tai
poliisiromaaneissa, joissa yliluonnollisilta vaikuttavat ilmiöt ovat aina selitettävissä logiikalla. Mielenkiintoiselta vaikuttava kokeilu jää kuitenkin surullisen pinnalliseksi.

Åsa Scwarz esittelee teoksessaan toimivasti osaamistaan tietoturva-asioista ja myös juutalainen mytologia tulee avatuksi mielenkiintoisilla tulkinnoilla Vanhan testamentin vedenpaisumuskertomuksista. Vaikka teos sortuu paikoin lähes ylpeilemään tiedoillaan tietyistä aiheista ja oikoo useaan otteeseen uskottavuudessa tarinan etenemisen hyväksi, se saa tukholmalaisen ympäristön elämään aivan omalla tavallaan. Jos teoksessa jokin on uskottavaa ja samastuttavaa, niin Tukholman kadut ja helteinen kesä. Jos Tukholman kesä ja erilaiset kahvilat eivät dekkari-trillerin lukijaa kiinnosta, kannattaa tämä jättää suosiolla väliin.
Arvio: 2/5

Essi Mäkelä / Cult24


Åsa Schwarz (Karisto), 302 sivua.

----


Tähän toiseen Cult24:ssä julkaistuun arvioon ei ole kovin paljoa lisäämistä. Sen verran kuitenkin, että löysin vertailukohteeksi tämän toisen arvion: http://www.kirjavinkit.fi/arvostelut/nefilit/

Se on aika hauskasti omastani eroava, koska siinä mm. sanotaan, että " kirjan loppua ei yllätyselementeistä johtuen ole kovin helppo arvata ennalta"


ja minä kun tuskailin jo puolesta välistä, että eikö tässä tämän enempää ollut :D Tuossa otetaan huomioon kakkososassa mahdollisesti kiinnisolmittavat langat, joiden roikkumista itse valittelin, mutta koska itse viittasin langoilla sellaisiin yksityiskohtiin, kuin, että mitkä kahvilat olivat kenenkin lempikahviloita ja mitähän siellä oli lähinnä sellaisia turhia sivuhuomautuksia, joista jännän juonen tekeminen olisi jo aikamoista tikusta asiaa, että epäilen niitä edes muistettavan kakkososassa. Tämä olisi ehkä yksi syy lukea kakkososa ykkösen jälkeen: voiko tämän vielä jollain pelastaa?


No joo. En antanut 1/5, koska kirjan jaksoi lukea loppuun suhteellisen vähällä tuskalla - vaikka silmiä joutuikin pyörittelemään aikalailla, ei kieli sentään ollut mitenkään erityisen kökköä edes suomennokseksi. Kuitenkin jos kymmenen sivun välein vinkataan, että joku on raskaana, saa olla aika pahvipää, ettei sitä huomaa ennen kuin lääkäri sen ohimennen toteaa. Onneksi sitä ei sentään jääty mässäilemään niin kuin se olisi tullut yllätyksenä, eikä siitä tehty mitään suurta juonenkäännettä (joskin arvaan jo, mitä kakkososassa tuleman pitää sen vauvan varalta...hui kauhistus ja *haukotus*).


Tuossa toisessa arvostelussa mainitaan Schwarzin kehityskelpoisuus kirjailijana "pienen alkukankeuden jälkeen". Jos kolmas romaani on näin kankea, niin mitenkähän kankeaa on ollut kahden ensimmäisen kanssa...? No joo. Ehkä dekkaristit ei niin välitä siitä, että junnaillaan ja toistellaan ja osotellaan ja tärkeintä on se, että jaksaa kääntää sivua, eikä se, miten eläydyttävää teksti on. Mene tiedä. En vielä lisäisi tätä kovinkaan pitkäikäisten kirjojen kastiin. Selkeä luonnonkatastrofitrendi nyt kyllä on meneillään, sillä seuraava cultille arvioimani kirja käsittelee myös samoja teemoja...


Kerkesin tässä välissä lukemaan Johanna Sinisalon Ennen päivän laskua ei voi -kirjankin, mutta mennee hetki ennen kuin ehdin siitä tänne kirjoittelemaan.

3 kommenttia:

  1. Aika erilaiset on kyllä teidän arviot. Taidanpa luottaa silti sinuun ja jättää tuon kökköyden lukematta. Kiitos vinkistä:)

    VastaaPoista
  2. Vaikka toisaalta tykkäsin Kalevi Seilosesta ja susta se kuulosti ihan kauheelta ;)

    Mutta ehkä säkään et kuulu sellasiin, jotka tykkää lukea mitään "mäkkäri kasvattaa soijaa, joka tuhoaa METSIÄ ja lentokoneiden hiilidioksidipäästöt on ihan KAMALIA, vaikka niistä väitetään jotain MUUTA"-räpätystä kesken kevyen viihteen, joka on ehkä tallennuskameroiden nauhotteiden käytössä oikeessa, mutta muuten vähän niin ja näin uskottavuudessa (vaikka voihan se olla, että Ruotsissa myydään tietokoneita, joissa on ostettaessa superakku, jota ei tarvi ladata ennen käyttöönottoa, mene tiedä).

    Mjoo. En tykkää kirjoista, joissa pitää jatkuvasti pyöritellä silmiä ja olla silleen "aaaaargh, älä vatvo sitä kokoajan, me tajuttiin jo" -___- Harmitti vähän, koska alku vaikutti jopa melkeen hyvältä ja koetin heittäytyä...

    VastaaPoista
  3. Juu, ehkä mä joskus kokeilen Seilosta uudelleen:)

    Joo, en mäkään tykkää tollaisesta, tietoiskut sikseen ja pois viihdekirjoista!

    VastaaPoista