Huorasatu (Laura Gustafsson, 295s., 2011)

http://cult24.fi/kirja-arvio-laura-gustafssonin-huorasatu/


Multa meni lukusuunnitelmat vähän uusiksi, kun otin hommakseni kirja-arvostelun Cult24.fi-sivustolla. Tänään julkaistiin ensimmäinen arvio ja se löytyy ylläolevasta linkistä. Ajattelin kuitenkin tänne pohdiskella vähän epävirallisemmin sitä kirjaa. Koska se oli ihan loistava. En vaan kyllä tiedä, mitä enemmän haluaisin siitä sanoa, paitsi vähän vielä syventää ja ehkä jopa ministi kritisoida (tossa loppu merkkimäärä kesken ja halusin hehkuttaa, seuraava on jo "vähän" kriittisempi arvio, trust me ;)). No ehkä mä nyt copy pastean sen tähän, jotta ei näytä hupsulta, jos alotan vaan yhtäkkiä *jostain* puhumisen.


KIRJA-ARVIO. Muun muassa näytelmiä ja novelleja kirjoittaneen Laura Gustafssonin esikoisromaani, Huorasatu, kantaa samaa nimeä kuin Gustafssonin Teatterikorkeakoulun kandidaatintutkinnon lopputyönä syntynyt näytelmä. Romaani ei kuitenkaan ole näytelmän kirjaimellinen uusinnos, joskin dialogin runsaus kertoo kirjoittajansa taipumuksista. Teos onnistuu yhdistämään yhteiskunnallisen sukupuolisen tasa-arvokritiikin ja pinnallisen seksiä ja kauneisihanteita tihkuvan kerronnan. Kielellinen ja tarinallinen ilottelu nappaa lukijan mukaansa heti alkumetreillä ja kantaa vauhdissa mukana aina loppuun saakka.

Huorasadussa kreikkalaiset jumaluudet seikkailevat omissa seksi- ja rakkaussotkuissaan sekaantuen välissä myös tavallisten kuolevaisten elämiin – aivan kuin Homeroksen tarinoissa konsanaan. Afroditella, rakkauden jumalattarella, on rakkaushuolia rujon aviomiehensä ja välinpitämättömän rakastajansa kanssa. Kun uusi rakkaus vie mennessään ja päättyy pian traagisesti rakkaan kuolemaan, joutuu Afrodite matkallaan kuolleiden valtakuntaan erehdyksissään Helsinkiin vievään lentokoneeseen HEL-kylttiä ja itsemurhaajien näköistä jonoa seuratessaan. Hän kohtaa seksityöläisiksi rahan puutteessa joutuneet helsinkiläistytöt, Millan ja Kallan, ja ryhtyy ajamaan ilotyttöjen asiaa muuten niin synkeässä ja ahdistavassa Suomessa.

Milla on valinnut kalanperkuun sijaan työn jopa kahdensadan euron tuntipalkkaa luvanneen työnantajan leivissä, koska katsoo olevansa seksityöhön kaikilla tavoin pätevä. Hänen naapurinsa, Kalla, puolestaan on raiskatuksi jouduttuaan saanut potkut tarjoilijan työstä ja päätyy Millan kollegaksi hiukan vastentahtoisesti alistuen. Afroditen tullessa kuvioihin, muuttuu ensin seksityöläisten tila parempaan, kunnes kaikki alkaa mennä pieleen. Miehet pistävät kapuloita menestyvien naisten rattaisiin ja lopulta Kalla joutuu vaihtamaan siivoojan työhön, jossa kohtelu ei suinkaan ole sen parempaa kuin huorana. Afroditen seurassa nuoret naiset tutustuvat muun muassa thaimaalaiseen lapsiprostituutioon ja miesten ylivaltaa ylläpitävään patriarkaattiin, jonka valta ei perustu vain tyranniaan vaan on omalta osaltaan myös naisten aikaansaamaa.

Niin mies- kuin naishahmotkin Huorasadussa ovat melko yksinkertaisia ja tarinan kieli nopeasti soljuvaa ja helppoa puhekieltä. Näennäisen pinnallisuuden alta paljastuu kuitenkin hyvin pian monella tapaa syvältä riipaiseva sanoma ja totuus. Huorasatu puhuu asioista juuri niin kuin ne todellisuudessa ovat. Suuretkin asiat (kuten jumalat) voivat perspektiivistä riippuen olla hyvin pieniä (tai pikkumaisia) ja merkityksellisimpiä ovat lopultakin vain ne asiat, jotka sattuvat omalle kohdalle, kun silmien sulkeminenkaan ei enää auta. Kun Pelko ja Kauhu kasvavat liian suuriksi, niiden nimeäminen Toivoksi ja Turvaksi ei enää riitä, vaan on ryhdyttävä toimeen.

Väkivalta ja rakkaus kulkevat monella tasolla rinnakkain tarinassa, josta vauhtia tai viitteitä joka suuntaan ei puutu missään vaiheessa. Naisten roolit miesten alistamina ja miehisten perinteiden mustamaalaamina piirtyvät viiltävän terävinä esiin eritoten teoksen lukujen väliin sijotettujen lyhyiden tarinoiden kautta. Gustafsson paljastaa aivan uuden mytologian vanhojen perinteiden takaa ja pikkuhiljaa patriarkaatin valta murenee ja häipyy kuin tuhka tuuleen vallanpitäjien saadessa lopulta konkreettisesti surmansa. Kirjan loppu huokuu onnellista sukupuolien välistä tasa-arvoa, missä myös miehet saavat käyttäytyä “naisellisesti” menettämättä arvostustaan muiden silmissä. Naisia ei enää pakoteta vain seksiobjekteiksi tai kuviksi seinille ja vihan sota jää Afroditen johtaman rakkauden sodan jalkoihin. Vaikka kirjailijakertoja ajoittain tuskastuu ihmiskunnan typeryyteen, pilkahtelee lopussa toivo edes hiukan paremmasta tulevaisuudesta. Huorasatu on vahvasti naisnäkökulmasta kirjoitettu ja eläinten oikeudetkin nousevat useaan otteeseen esiin. Se ei kuitenkaan sorru ylenmääräiseen aktivismiin sen enempää kuin rehellisesti aatteidensa takana seisovan kerronnan on tarpeenkaan.


Arvio: 4/5
Essi Mäkelä / Cult24




No niin. Sitten haluaisin lisätä, että kirjailijakertojan ääni oli tosi jees. Se ei ollut kaikkitietävä ja teki sen hyvin selväksi. Tosin, kun kirjailijakertoja itse tuli tarinaan mukaan, se oli vähän liiankin epävarma, mikä vähän häiritsi, mutta tosiaan vaan hyvin pienen hetken. Feminismi paistoi koko tarinan ajan tekstistä läpi, kuten vegaanin eläinoikeushehkutuskin, mutta melkein aina ennen kuin se todella meinasi ärsyttää, se vietiin joko yli ja naurettiin koko aktivismille, tai vaihdettiin vähän aihetta, jota oli taas mukavampi lukea. Kerronta oli varsinkin alkuun ihanan oivaltavan omituista, ettei voinut kun nauraa ilosta ja jatkaa. Siihen tietysti tottui pikkuhiljaa, mutta tässä ei käynyt niinkun yleensä oivaltavan omituisissa jutuissa, että se olisi vaan lässähtänyt. Loppu oli vähän ehkä mitäänsanomaton, mutta johonkinhan se oli pakko lopettaa.

Syy siihen, miksi annoin vaan nelosen, enkä suoraan vitosta, oli se, että toivon lukevani vielä jotain parempaa. Ja tää oli niin naisten kirja, että epäilen kenenkään vähemmän feministin jaksavan lukea. Minä olen aika naisten asialla, mutta en katso olevani suuri aktivisti alalla. Ja minä tosiaan ihan pikkuisen ärsyynnyin loppua kohden, kun se feminismieläinoikeushippeys alkoi olla vähän liikaakin itsensä vakavasti ottavaa. Ihan aavistuksen. Muut kun hipsterpojat ja naiset ei ehkä innostu tästä. Siksi en antanut vitosta. Ja siksi, etten ihan vielä uskaltanut. Seuraavaksi lukemani kirjat tosin on jo asteikon ihan toisessa päässä, niin nyt alkaa Huorasatukin melkein näyttää viitosen arvoiselta. Yhtä loistavia irrotteluja odotellessa...