Absintti – viinojen virvatuli (Absintti. Kirottujen Humalatar - Tomi Kiljunen & Jyrki Varpio, 111s.)

Absintti – Kirottujen Humalatar on Salakirjojen kaunis kahvipöytäkoru, johon niin mieli kuin silmäkin palaa ilolla uudestaan ja uudestaan. Teos alkaa lyhyestä absintin historiasta ja jatkuu erilaisin taideproosan ja runouden käännöksin, jotka kaikki ylistävät tai kiroavat absinttia. Eurooppalaisen kirjallisuuden kaanonista tutut sanataiteilijat, kuten Charles Baudelaire, Aleister Crowley, Ernest Hemingway, August Strindberg ja Oscar Wilde kirjoittavat vihreästä maidosta, elämän eliksiiristä ja rappion kantaäidistä kuin vain boheemit taiteilijat 1800- ja 1900-luvuilla kykenivät. Pariisin kadut virtaavat vaaleaa vihreää iltapäivän vihreän tunnin aikaan ja absintin suosio on uhka jopa viiniteollisuudelle. Pieni vihreä kirja on pullollaan kauniita kuvia absintista ja sen liepeiltä. Lopussa absinttia tarjoillaan cocktail-ohjeiden lomassa pienin viittauksin juomien syntyyn ja niitä suosineiden taiteilijoiden juomatapoihin. Jopa kirjailijaesittelyt huokuvat rappioromantiikkaa ja teos on lähes pakko lukea viiteluetteloa myöten kannesta kanteen, jottei yksikään kallisarvoinen pisara virtaisi ohi janoisen suun.

Absintti,

Minä todella jumaloin sinua.

Juodessani tunnen

Kuin hengittäisin

Sisääni nuoren metsän sielun

Vihreänä kesäpäivänä.

Ainakin näin absintin ystävänä on vaikea vastustaa kiusausta tarttua vihreään lasiin samalla, kun Kirottujen Humalattaren sivuja selailee. Teosta ei kannatakaan ahmia kerralla: kuten absintti, se on parasta pienin siemauksin ja hitaasti nautittuna. Proosakäännökset ovat erityisen vahvoja, mutta myös runojen luonne on melko hyvin säilynyt tekijöiden suomennoksissa. Runouden kääntäminen on aina haasteellista ja lopputulos on usein lähes oma taideteoksensa. Jotkin käännökset onnahtavatkin ehkä juuri tästä syystä, mutta kokonaisuudessaan kokoelma on miellyttävä lukea ja runoihin palaa uudestaan ja uudestaan. Teos ei ole pelkästään humalan ja absintin ylistystä. Kirjoittajat ovat tästä jumalaisesta nesteestä montaa mieltä ja kokoelma vakuuttaa monipuolisella kuvallaan niin sanotusta absinttikirjallisuudesta. Kyse on tärkeästä, vaikkakin väheksytystä palasesta eurooppalaisen taiteen historiaa. Absintti ei ole mikä tahansa viina ja muotoseikkoihin kiinnitetäänkin useassa tekstiotteessa suurta huomiota.

Vesi ei saa olla haaleaa: Jupiter tuomitsee sen.

Sinä itse, mitä sinä sanot?

Yhtä hyvin voisi juoda aasin kusta

Tai peräruisketta.

Toki kirjassa puhutaan kännäämisestä ja horjuvista absinttiin hurahtaneista juopoista, joista monet ovat kuolleet ennen aikojaan tai oman käden kautta, mutta usein horjuvat mielet ovat hauraita ilman päihteitäkin ja teos kannustaa ennemminkin älylliseen ja aistiliseen nautintoon kuin ylenpalttiseen örveltämiseen. Oscar Wilden kuuluisat annosteluohjeet – ja absintin korkea hinta erityisesti suomalaisilla markkinoilla – tukenevat maltillista ja hienostunutta maistelua:

Ensimmäisen lasillisen jälkeen näet asiat kuten toivoisit niiden olevan. Toisen lasillisen jälkeen näet asiat kuten ne eivät ole. Lopulta näet asiat kuten ne todella ovat, ja se on kauheinta maailmassa.

Kuka tahansa absinttia joskus ”vähän liikaa” nauttinut pystynee samastumaan siihen tunteeseen, mikä seuraa, kun yön hämärien tuntien jännittävät seikkailut kiteytyvät lyhyisiin ja ohuisiin muistikuviin seuraavana aamuna. On myös hauska lukea tuttujen taiteilijoiden kertomuksia eeppisistä kännitoilailuistaan. Se, jos mikä, on oma kansanperinteen ja kulttuurin alalajinsa. Tämä kirja antaa tilaisuuden nauttia vihreän keijun taiteellisista hetkistä ilman seuraavan päivän katumusharjoituksia.

Vedin kännit absintilla viime yönä ja tein puukkotemppuja. Onnistuin hyvin heittämään veitsen alakautta pianoon.

Keijut, jumalaiset naiset, jumalattaret ja jumalat vilisevät tämän kaunottaren sivuilla ja humalattaren nauttijoiden sieluissa. Houkutus, nautinto, lankeemus ja kärsimys kohtaavat yhdessä kauniissa samean nestemäisessä jalokivessä. Absintti – Kirottujen Humalatar sopii erityisesti boheemista taiteilijaelämästä nauttiville, absintin ja muun korkeakulttuurin ystäville: heille, jotka eivät pelkää myöntää, että romanttisen ja henkevän runouden maailma kukoistaa yhtäläillä ruumiillisista iloista kuin henkisestä kärsimyksestäkin: on tekopyhää väittää mitään muuta ja sokeutta sulkea silmänsä historian vihreiltä sivuilta.

Väliäkö sillä, oi kirottujen turva,

Että olet paratiisi turha

Jos kuitenkin täytät haluni.

Ja jos, ennen kuin astun läpi portista,

Autat minua sietämään elämää

Totuttamalla minut kuolemaan.