The Wind Through the
Keyhole kuuluu Stephen Kingin
Musta torni -sarjaan esipuheensa mukaan johonkin neljännen ja
viidennen kirjan välimaastoon. Koska teos on kirjoitettu sarjan
valmistumisen jälkeen, joudutaan alkuun selittelemään hiukan
taustoja, mutta muuten tarina on täysin irrallinen Musta torni
-sarjan juonesta. Tarinassa tutut revolverisankarit joutuvat myrskyn
pidättelemiksi matkallaan ja rajuilman riehuessa ulkona, päätyvät
he kertomaan tarinoita menneistä ajoista. Roland kertoo omasta
nuoruudestaan ja myrskyyn liittyvästä tarinasta, joka hänelle on
nuorena kerrottu. Tarinassa kiteytyy pienessä mitassa koko sarjan
rakenne. Pieni Tim-poika joutuu selvittämään isänsä kuolemaa ja
uutta ahdistavaa tilannetta, johon kuolema on hänet ja äitinsä
asettanut. Matka, magia ja arvoitukset ovat Timin tiellä hänen
etsiessään ratkaisuja ja kasvaessa lyhyessä ajassa henkisesti
aikuisemmaksi kuin 11-vuotiaan pojan soisi joutuvan kasvamaankaan.
Sisäkkäinen
kerronta on hiukan keinotekoisen oloinen ratkaisu, mutta tulee
toisaalta perustelluksi tarinan mittaan ja kuuluu Mustan tornin
tyyliin. Kertojan ääni ei pahemmin muutu, vaikka sisintä tarinaa
kertoo nuori Roland, mutta tämä lienee perusteltavissa sillä, että
tarinan nykyhetkessä puhuja on aikuinen Roland. Kerroksisuutta tulee
välillä ajatelleeksi jo senkin takia, miten paljon yhtäläisyyksiä
tarnoilla on ja itseasiassa kyseessä on ennemminkin sisäkkäiset
novellit kuin yksittäinen romaani. Kahta sisäkkäistä novellia
ympäröi kehystarina, joka liittyy väljästi Susannahin, Edin,
Jaken, Rolandin ja Oyn tarinaan, mutta sisältää melko vähän
juonellista materiaalia. Keskiössä ovat Timin seikkailut synkässä
metsässä mystisen verottajan perässä ja väliin sopii hyvin
nuoren Rolandin ja Jamien tehtävä Debariaa terrorisoivan petomiehen
kiinnisaamisessa.
Tarinat
ovat melko yksinkertaisia, mutta mukaansavetäviä. Totuttuun tapaan
King tarjoilee jännitystä, kauhua, taianomaisuutta ja
kehityskertomuksia tasaisen itsevarmasti ja hillitysti. Muun sarjan
lukemisesta oli hyötyä, mutta en itsekään muista Mustan tornin
juonesta yksityiskohtia, joten uskon uudenkin lukijan pärjäävän.
Kieli lipsuu paikoittain liiankin helppoihin sanavalintoihin, jotka
vähän rikkovat tarinan kulkua. King ei kuitenkaan liene tunnettu niinkään kielestään kuin kerronnastaan. Toisaalta myös kerronta lähtee melko hitaasti liikkeelle, mikä johtunee sisäkkäisestä rakenteesta: kirjan alkupuolella olin vielä antamassa melko kriittistä palautetta, mutta tarinan edetessä pääsin vauhtiin mukaan ja pitkästä aikaa en ollut pettynyt muuten lupaavan kirjan lopetukseen.
Pienistä
nipotuksista huolimatta tarinaa oli miellyttävä lukea. Kyseessä on
varsinainen aikuisten satu. Lukijana ei väliin ole varma, onko kyse
nuorten, aikuisten vai jopa lasten tarinasta. Hiukan sensuroimalla
teos olisi käytettävissä pienemmillekin – erityisesti Timin
tarina – mutta varsinkin nuoren Rolandin tarinassa on sen verran
paljon verta, seksiä ja viinaa, etten sitä ehkä nuorimmille
lapsille suosittelisi. Teos oli miellyttävä ja nopea lukea. Se ei
ollut liian haastava vaan tarjoili herkullista mystiikkaa ja helppoja
palapelejä muuten raskaaseen marraskuun arkeen.
